Keittiön pöydälle unohtamieni<?xml:namespace prefix = o ns = "urn:schemas-microsoft-com:office:office" />

maksamattomien laskujen ääni kantautuu korviini.

Me tulemme taas, ne huutavat.

 

Ja hetken betoni aaltoilee

notkeana kuin kumi

vaikka on kylmää.

 

Sadepisarailmalla

hengittäminen on helppoa.

Siitepöly virtaa keltaisena jokena<?xml:namespace prefix = o ns = "urn:schemas-microsoft-com:office:office" />

mustaa asvalttia vasten.

Fillareista on moneen menoon...paikallaankin ollessaan.

<?xml:namespace prefix = o ns = "urn:schemas-microsoft-com:office:office" />

 

Olen kylässä vanhempieni luona lapsuuteni maisemissa,

sunnuntaina aamukävelyllä, siihen aikaan kun vielä on tyhjää.

Ohitan tutun leikkipaikan. Näyttää odottavan sekavin tuntein

unenpöpperöisiä lapsia aamupalalta.

Illalla olivat levottomat isosiskot ja -veljet

käyneet jo kylässä.

 

Huomaan kaupungin ilmoitustaulun.

Kantaa laholla rintamuksellaan virallisen oloista paperia

kuin mitalia, jota ei välttämättä haluaisi.

 

Menen lähemmäksi ja luen:

Puistoyksikkö tiedottaa,

Metsänhoidollisista syistä

leikkipaikan viereiset kuuset kaadetaan ja

tilalle istutetaan kulttuurimaisemaan sopiva lehto.

 

Närkästyn syvästi harvojen jäljelle jääneiden

lapsuudenmuistojeni hävittämistä.

Taas joku haluaa pihapiiristään vähän eurooppalaisemman

seuralaisen, sivistyneemmän ja valoisamman.

 

Ei kelpaa ryteikkö.

Hämärä ja suojaisa, vaikka raapi käsivarret ja jalat.

 

Kävelen alas rantaan ja kuuntelen

vasten tuulta kasvaneiden mäntyjen kuiskintaa.

Humisevat minulle, ole huoleti, on täällä vielä tilaa kuusille.

Mukava saada uusia kasvoja, ovat sentään puita.

 

Lumihiutale<?xml:namespace prefix = o ns = "urn:schemas-microsoft-com:office:office" />

sulaa huulilleni.

Pisara kylmää

kosteutta janoiselle.

Helteisen päivän toive.